Blogi

I can see the Light

Tulkoon valkeus, niin henkinen kuin fyysinen.

Tapaaminen rakennustarkastajan kanssa sujui hyvässä hengessä. Olin jo aiemmin päättänyt, että uudessa verstaassa tehdään töitä harrasteluontoisesti pääasiassa käsityökaluilla. Näin ollen palovaarallisuusluokka on 1 eikä seiniä tarvitse pinnoittaa uudestaan Gyproc-levyllä. Tila soveltuu sellaisenaan myös Naapurinvaaran alakoulun teknisen työn käyttöön, ainoastaan muutamaan sähkömekaaniseen koneeseen pitää asentaa hätäpysäytys. Huoli viranomaisten jääräpäisyydestä osoittautui aiheettomaksi ja rakennustarkastajan kehuma ”suuri urakka” voi jatkua.

 

Purkutyöt pääsalin itäpuolella alkavat olla voiton puolella. Jäljellä on enää oikeastaan etelän puoleisen seinän pintamateriaalien pois repiminen sekä laipiossa olevien Haltex-levyjen ja koolauksen purkaminen. Helpommin sanottu kuin tehty sillä koolaus on lyöty pitkillä nauloilla kattopaneeliin. Vanhan talon sisärakenteiden purkutöissä on parasta se, että purettuaan edellisten remonttien aikaansaannokset paljastuvat yleensä ehjät ja käyttövalmiit vanhat rakenteet. Varsinainen tarve rakentaa uuttaa jää suhteellisen vähäiseksi, koulun tapauksessa se tarkoittaa lähinnä puulattian hiontaa ja lakkausta, ikkunoiden smyygien ja listojen asentamista sekä vanhojen oviaukkojen entisöintiä.

I can see the Light 01

Minun riehuessa pääsalin pinkopahvien ja kuitulevyjen parissa aloitti Harri pääsalin ja makuuhuoneen välisen säilytystilan purkamisen. Vaakakoolauksessa käytetyt vanhat betonilaudat saivat kyytiä. Seuraavaksi Harri purki parikymmentä vuotta vanhan WC-tilan. Onneksi vesiliittymän pääsulku suljettiin vesikellon haljettua tammikuussa, lähes kaikki vessan vanhat kupariputket olivat halki. Harrin matka jatkui WC-tilan jälkeen pääsalin ja makuuhuoneen välisen säilytystilan lattian purkamisella. Jostain syystä lattia oli muutama sentin ylempänä kuin huoneiden lattiat. Lisäksi väliseinän pystykoolinki oli upotettu säilytystilan lattian sisään. Kahlatessaan polviaan myöten kutteripurussa Harri etsi Konsta Pylkkäsen mainitsemaa 40 kilon kulta-aarretta talon rossipohjasta, tuloksetta toistaiseksi.

I can see the Light 02

Päällimmäisenä tuntemuksena on tässä vaiheessa hyvä olo. Hirsiseinien paljastuessa ja vanhojen väliseinien kaatuessa tilan koko hahmottuu päivä päivältä paremmin. Tässä tilassa on mahtavaa rakentaa vaikkapa puista talonpoikaisvenettä.

Ole meihin yhteydessä

Yhteystiedot

Puusepänverstas Vaaksa
Naapurinvaarantie 15 C
88610 Vuokatti

info@vaaksa.com

Some